Pentujen määrä on vielä mysteeri

Pentujen määrä on vielä mysteeri

  • Artikkelin kirjoittaja:
  • Artikkelin kategoria:PENTUBLOGI

Mellalle kuuluu edelleen hyvää. Tänään on menossa 52. tiineysvuorokausi. Pentujen syntymää odotellaan ensi viikon lopulla, joten vielä elellään aika lailla normaaliin tapaan ulkoillen ja tavallista arkea viettäen. Ruoan Mella saa kolme kertaa päivässä. Pari päivää sitten kokosimme pentulaatikon jo valmiiksi, jotta Mella kokee sen omaksi paikakseen. Mella nukkuukin siellä yöt, joten ilmeisesti se tykkää laatikosta. Olen jo ottanut esille joitakin pennuille tarkoitettuja leluja ja Mella on niillä ahkerasti leikkinyt.

Eilen kävimme tiineysröntgenissä eläinlääkärissä. En ole tavannut paljastaa ennakkoon pentujen määrää, mutta tällä kertaa se jäi meille itsellemmekin vielä hieman mysteeriksi. Melko vaaleista kuvista oli vaikea varmuudella erottaa pentujen rankoja ja kalloja. Keskikokoinen pentue sieltä kuitenkin on luvassa, ei aivan minipentue, mutta ei myöskään suurta.